Festivaalit Prahassa

Praha on hurmaavan kaunis ja viehättävä keskieurooppalainen kaupunki, joka on loistava kohde vaikka pienelle viikonloppulomalle. Tekemistä löytyy myös pidemmälle reissulle, sillä Praha tarjoaa erinomaiset puitteet erilaisille festivaaleille, jotka vetävät puoleensa niin paikallisia kuin turistejakin. Suurin osa Prahassa järjestettävistä tapahtumista on oopperaesityksiä tai modernin musiikin konsertteja, erilaisia näyttelyitä ja elokuvafestivaaleja, sekä muita taide- ja kulttuuritapahtumia. Prahan kattavasta festivaalivalikoimasta löytyy tekemistä jokaiseen makuun ja jokaiseen vuodenaikaan.

Festivaaleja ympäri vuoden

Vuosi Prahassa lähtee käyntiin Prague Winter Festivaaleilla heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Festivaali keskittyy pääosin tanssiin, oopperaan, balettiin ja klassiseen musiikkiin. Febiofest on yksi Keski-Euroopan suurimmista elokuvafestivaaleista ja se järjestetään Prahassa yleensä keväällä maaliskuun viimeisellä tai huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Kesäkuun lopulla rokkarit pääsevät vauhtiin viikonlopun kestävillä United Islands of Prague-festivaaleilla, jotka järjestetään eri tapahtumapaikoissa Prahan keskustassa. Syksyisin järjestettävä 4+4 Days in Motion on Prahan luovempia festivaaleja, joka tarjoaa taideaiheisia esityksiä, projekteja ja keskusteluja.

Viini- ja ruokafestivaalit Prahassa

Syksyä Tšekin tasavallassa vietetään yleensä viininmaistelujen ja viinirypäleiden korjuun hengessä. Joka vuosi viinirypäleiden keruun jälkeen, ovat Prahan viinifestivaalit suosittuja ja kauan odotettuja tapahtumia, joista Grebovkan viinifestivaali on luultavasti kaikkein suurin ja suosituin. Tapahtuma järjestetään kauniissa Grebovkan puistossa yleensä syyskuun aikana. Grebovkan viinifestivaali tarjoaa tekemistä jokaiseen makuun, sillä se ei sisällä pelkästään viininmaistelua. Tapahtuma tarjoaa erilaisista musiikkia jazzista rokkiin, sekä muita esityksiä, jotka ovat myös lapsiystävällisiä.

Kulinaristien kannattaa suunnata Prahaan toukokuun lopulla, jolloin vuosittain järjestettävä Prague Food Festival valtaa kaupungin. Festivaali on hurmannut vieraitaan herkullisilla aterioilla jo vuodesta 2006 asti. Tapahtuma kestää kolme päivää ja sen aikana pääsee maistelemaan niin paikallist, kuin eksoottisempaakin ruokaa, jälkiruokia tietystikään unohtamatta. Ateriat ja juomat valmistavat Tšekin parhaimmat ravintolat, mikä takaa niiden erinomaisen laadun. Kaiken kaikkiaan Prague Food Festival on suosittu tapahtuma ja ehdoton festivaalisuositus hyvän ruoan ystäville.