Vieraile Prahassa!

Oletko lähdössä Prahaan ja kaipaat neuvoja matkaa varten? Siinä tapauksessa olet juuri oikealla sivustolla, sillä täältä saat paljon hyödyllistä tietoa kaupungista. Ensiksi hieman faktatietoa Prahasta. Praha on Tšekin tasavallan pääkaupunki ja samalla maan suurin kaupunki. Se on perustettu 800-luvun jälkipuolella, mutta Vltava-joen varrella on ollut asutusta huomattavasti pidempään. Prahan ns. kulta-aika sijoittuu 1300-luvulle, jolloin kuningas Kaarle IV pyrki rakentamaan Prahasta Euroopan mahtavimman kaupungin. Prahan halki virtaa Vltava-joki. Suurin osa Prahan kaupungista sijaitsee Vltava-joen laaksossa. Kaarlen nimeä kantavat esim. yliopisto ja Kaarlen silta. Praha on jaettu peräti 57 kaupunginosaan. Kaupunginosat on taas jaettu 22 hallintopiiriin. Jokainen hallintopiiri käsittää yhden tai useamman kaupunginosan. Matkailijalle hallintopiirit ovat siinä mielessä tuttuja, että jokainen hallintopiiri on numeroitu. Hotellisi saattaa hyvinkin sijaita esimerkiksi Prahan 7. hallintopiirin alueella.

Käytännön neuvoja

Turistit tuntevat Prahan erityisesti hyvin säilyneestä keskiaikaisesta keskustastaan. Keskiaikainen Praha onkin varsin suuri alue ja siksi erittäin suosittu matkailijoiden keskuudessa. Monet turistit pysyvätkin pääasiassa Kaarlen sillan läheisyydessä, vanhassa kaupungissa, ja toisella puolella jokea sijaitsevalla Mala Stranan alueella, jonka kukkuloilla sijaitsee myös suosittu nähtävyys Prahan linna. Prahasta on mahdollista löytää huokea majoitus, mutta paljon on kiinni matkustusajankohdasta. Mikäli matkustat Prahaan turistisesongin ulkopuolella, on mahdollista löytää hotelli ja lennot hyvin edullisesti. Praha on muutenkin varsin edullinen matkakohde, ruoka ja erityisesti olut ovat hyvin edullisia Prahassa. Olut maksaa usein ainoastaan noin euron verran, paremmissa tai turisteille suunnatuissa paikoissa helposti vähän enemmän. Muistathan, että Prahassa eurot eivät ole käytössä, vaikka joissakin paikoissa eurot saatetaankin hyväksyä. Hyvä neuvo on, että Prahaan kannattaa tutustua laajemminkin, ja siirtyä turistialueilta hieman kauemmaksi.

Miksi matkustaa Prahaan?

Miksi sitten kannattaa matkustaa Prahaan? Prahan matkalle löytyy varmasti useita syitä, joista luettelemme tässä muutaman yleisimmän. Ensinnäkin Prahan kulttuuritarjonta on varsin laajaa. Kaupungissa on paljon museoita ja teattereita. Arkkitehtuurin ystäville Praha tarjoaa paljon ihailtavaa. Toiseksi Prahan edullinen hintataso on monelle tärkeä syy matkustaa kaupunkiin. Esimerkiksi samalla budjetilla, joka riittää viikonloppulomaan Pariisissa, voi Prahassa matkustaa koko viikon. Kolmanneksi Prahassa on vilkas yöelämä, kaupungissa järjestetään paljon konsertteja ja erilaisia tapahtumia. Oluen ystäville Praha on varmasti yksi Euroopan mielenkiintoisimmista kohteista, ja monissa panimoissa on mahdollista myös vierailla. Monelle panimovierailu onkin Prahan matkan kohokohta. Prahasta on myös helppo jatkaa matkaa muihin Euroopan hienoihin kaupunkeihin, kuten Wieniin, Budapestiin tai Bratislavaan. Myös Saksa ja erityisesti Dresden ovat lähellä Prahaa. Ja voihan toki olla, että sinulla on vielä jokin muu syy vierailla tässä kauniissa kaupungissa!